Äänenlaatu
Viisi laboratorion asiantuntijaa kuuntelivat ääninäytteitä, jotka sisälsivät klassista musiikkia, jazzia, rock-musiikkia ja puhetta. Huomiota kiinnitettiin muun muassa äänen dynamiikkaan ja häirittömyyteen.
Jos kuulokkeissa oli aktiivinen melunvaimennus, eli vastamelutoiminto (ANC), testi tehtiin myös melunvaimennus päällä ilman taustamelua.
Vastamelutoiminnon tehokkuutta testattiin lentokonematkustamon, ohiajavien autojen, keskustelun ja tuulen ääniä käyttämällä.
Mukavuus ja käytettävyys
Laboratorion asiantuntija ja viisi kokenutta käyttäjää kävivät läpi kuulokkeiden käyttöohjeet, säädettävyyden, korvaan laittamisen ja korvasta pois ottamisen sekä mukavuuden ja istuvuuden normaalissa arjessa sekä urheiltaessa.
Testaajat arvioivat lisäksi sopivuutta omaan korvaan, käyttöä silmälasien kanssa ja kuulokkeiden mukana kuljettamista. Laboratorion asiantuntija arvioi kuulokkeiden puhdistamisen helppouden.
Jos kuulokkeissa oli vastamelutoiminto, testaajat arvioivat ominaisuuden päällelaittamisen helppoutta ja asetusten tekoa.
Bluetooth
Testaajat arvioivat käyttökytkimet, parittamisen päätelaitteen kanssa ja häirittömän toimintaetäisyyden.
Toiminta-aika yhdellä lautauksella mitattiin, samoin kuin toiminta-aika 15 minuutin latauksen jälkeen. Myös latausaika testattiin ja akun varaustilan näyttö arvioitiin.
Häiriöt ja melu
Asiantuntijat arvioivat kuulokkeista ulospäin kuuluvan äänen häiritsevyyttä. Lisäksi arvioitiin liikkumisen aiheuttamat häiriöt kuunteluun.
Kestävyys
Laboratorion asiantuntija arvioi kuulokkeiden rakenteen ja viimeistelyn laadun. Kuulokkeille tehtiin myös pudotustesti, jossa kuuloke pudotettiin kymmenen kertaa 1,8 metrin korkeudelta kivilattialle.
Jos kuulokkeiden luvattiin olevan vedenkestäviä, niille tehtiin myös suojausluokan mukainen vedenkestävyystesti.
Haitalliset aineet
Kuulokkeet tutkittiin ftalaattien, eli muovinpehmentimien, PAH-yhdisteiden ja kloorattujen parafiinien varalta.
Testitulokset
Artikkeli